top of page
  • Joonatan Hamari

Kokemus paikan keskiössä

  1. Mitä paikat ovat ja miksi niiden näkökulma kaipaa lisää huomiota?

Mikä on lempipaikkasi kotikaupungissasi? Mitkä muut paikat ovat sinulle tärkeitä tai tehneet sinuun vaikutuksen maailmalla? Todennäköisesti ne ovat erottuneet ympäristöstään tavoilla, jotka ovat saaneet sinut viipymään: kauneus, viihtyisyys, erityinen tunnelma, omien arvojen representaatio, tekeminen, ihmiset, salaisen piilopaikan tuntu tai toisen kanssa vietetty häipyvä hetki, ainutkertainen tapahtuma. Kyseessä voi olla yksilöllinen tai ryhmässä jaettu tilallinen kokemus. Toisaalta aistittavissa voi olla erityinen paikan henki, joka tekee ontosta tilasta paikan – ihmisten ja yhteisöjen merkitysten tilallisen kodin (vrt. Tuan 1977.) Paikoiksi on helposti miellettävissä esimerkiksi nähtävyydet, hengelliset kokoontumispaikat tai kirjastot. Niiden äärimmäisiksi vastakohdiksi, epäpaikoiksi (Augé 1992), esitellään yleensä moottoritieliittymien muodostaman kehän keskelle jäävä puskurivyöhyke.


Viime vuosikymmenten kaupungistumis-, globalisaatio- sekä yhteiskunnallisen kehityksen painopisteen siirtymä tehokkuuteen ja toiminnallisuuteen ovat muuttaneet paikkoja ympäri maailman keskenään samanlaisiksi (Relph 1976). Jokaisesta kaupungista löytyy laaja kattaus identtisiä palveluita McDonald’sista (Ritzer 1993) H&M:iin; julkisissa tiloissa on koettavissa samat, usein muotoilultaan vihamieliset, puistonpenkit (Koskela 2009) sekä kaupungin resilienssin ja viihtyisyyden kannalta ongelmalliset laatta-aukiot ja betonikentät. Erikoiseksi sen tekee niiden tehottomuus lämmönsäätelyssä, melun torjunnassa sekä hulevesien hallinnassa ja se, että ihmiset suosivat toisistaan erottuvia vihreitä, puoli-intiimejä, eläväisiä ja oleskeltavia paikkoja. Vakiintuneet katalogiratkaisut voivat olla joissain konteksteissa tehokkaita ja hyviä, mutta kuinka hyvin ne huomioivat ympäristönsä, toteuttamisajankohtansa sekä käyttäjiensä ja eri yhteiskuntien arvojen erilaisuutta? Miten ne vastaavat näkyvyystalouden tai yhteiskuntajärjestelmämme asettamiin erikoistumisen ja kilpailukentässä asemoitumisen paineisiin? Kuinka ne herättävät paikallisylpeyttä ja rakentavat tunnesiteitä juuri omaan kotikaupunkiin? Näiden erityisteemojen ohella strategiset pyrkimykset yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen jättävät helposti huomioimatta julkisen tilan laadun ja tehokkuuden merkityksen – esimerkiksi Sopukka-projektin ydinalueesta noin 26 % on julkista ulkotilaa.



Perustuu rasterianalyysiin (värit) Oulun kaupungin asemakaavakartasta.




  1. Mitä on paikkamuotoilu ja mitä Sopukka tekee?

Eri puolilla maailmaa on syntynyt monialaista liikehdintää erityisen, ihmislähtöisen, moniäänisen ja kestävän vahvistamiseksi kaupunkitilassa. Placemaking, suomeksi paikkamuotoilu, on kehittyvä ala ja menetelmien kirjo, jonka avulla ratkaistaan pienimittakaavaisiakin julkiseen tilaan ja sen suunnitteluun liittyviä haasteita etenkin lähiöissä ja keskustoissa (Wyckoff 2014.) Alalla vallitsee melko laaja konsensus yhdessä tekemisen tärkeydestä: ihmiset arvostavat ja tuntevat omistajuuden tunnetta asioihin, joiden tekemisessä he ovat itse olleet mukana. Eri toimijat ja kaupungit painottavat erilaisia osallistumisen muotoja ja paikkamuotoilun suuntauksia. Kuten yhdyskuntasuunnittelussa (Hytönen 2016), tulee myös paikkamuotoilussa huomioida valtioiden ja alueiden kulttuuriset sekä sääntelyyn liittyvät erot, minkä vuoksi erilaiset toimintamallit sopivat eri kaupunkeihin ja paikkoihin. 


Muun muassa edellä mainittuihin lähtökohtiin perustuen koemme tärkeäksi selvittää ja jakaa tietoa siitä, miten asukkaat, yhteisöt ja ammattilaiset voisivat vaikuttaa elinympäristöönsä muodollisia äänestyksiä, kaupunkilaisaloitteita tai kaavatilaisuuksissa kommentoimista välittömämmällä tavalla Oulussa paikkamuotoilun keinoin. Sopukassa toteutetaan oululaisten, suomalaisten ja muiden eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa useita paikkamuotoiluprojekteja, sopukoita. Projekteissa kokeillaan erilaisia lähestymistapoja ja toimintamalleja. Lopputuloksena on toivottavasti 


  • monipuolisempia tapoja nähdä yhteisen tilan mahdollisuudet

  • parempia tai toimivampia paikkoja asukkaille ja vierailijoille

  • kartoitettu prosessi tulevien projektien helpottamiseksi

  • kansainvälistä yhteistyötä

  • monialaista yhteistyötä

  • uudenlaista, oululaisten arvojen moninaisuutta esiin nostavaa mikromonumentalismia.

  • kaupunkitilassa koettava perintö Euroopan kulttuuripääkaupunki -vuodesta.


Vuonna 2024 työstetään vielä osa-aikaisesti esimerkiksi osatoteutusten yhteistyökumppanuuksia, rahoitusta, vertailuanalyysiä, paikkojen tutkimista, osallistumissuunnitelmaa sekä lupa-asioita. Vuosina 2025 ja 2026 luvassa on työpajoja, talkoita ja sopukoiden avajaisia. Blogisarjan tulevissa osissa käsitellään muita paikkamuotoilun erityisteemoja.




Lähteet viittausjärjestyksessä:


Yi-Fu Tuan 1977: Space and Place.


Marc Augé 1992: Non-Places: An Introduction to Supermodernity.


Edward Relph 1976: Place and placelessness.


Georg Ritzer 1993: The McDonaldization of Society.


Hille Koskela 2009: Pelkokierre: pelon politiikka, turvamarkkinat ja kamppailu kaupunkitilasta.


Mark A. Wyckoff 2014: Definition of placemaking: Four Different Types. <https://www.canr.msu.edu/uploads/375/65814/4typesplacemaking_pzn_wyckoff_january2014.pdf>


Jonne Hytönen 2016: The problematic relationship of communicative planning theory and the Finnish legal culture. Planning Theory 15:3. s. 223-238.



Blogitekstin on kirjoittanut Sopukan projektipäällikkö Joonatan Hamari.

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

コメント


bottom of page